Siirry suoraan sisältöön.

Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto tuo turvaa työelämän muutoksissa

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 18–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa.

Työllisyysrahasto työllistää noin 150 henkilöä. Rahasto opastaa ja neuvoo asiakkaitaan työttömyysvakuutusmaksu- ja aikuiskoulutusetuusasioissa sekä osallistuu toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.

Työllisyysrahasto on lailla perustettu työmarkkinaosapuolten hallinnoima organisaatio. Työllisyysrahasto aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyivät. Työllisyysrahaston toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Mikä on työttömyysvakuutusmaksu

Työttömyysvakuutusmaksuja kerätään sekä työnantajilta että työntekijöiltä toteutuneen palkkasumman mukaan. Työllisyysrahastolle maksut suorittaa työnantaja, joka pidättää palkansaajan osuuden työntekijän palkasta. Työnantajamaksu on porrastettu palkkasumman mukaan.

Työttömyysvakuutusmaksujen tuotolla rahoitetaan työttömyysturvaa, eläketurvaa, koulutusta ja palkkaturvaa

Työllisyysrahasto hoitaa työttömyyskassoille ansiopäivärahojen rahoitukseen ansiosidonnaisen osuuden lukuun ottamatta työttömyyskassan jäsenmaksuilla kerättävää osuutta. Lisäksi rahasto hoitaa valtionosuuden maksamisen kassoille. Valtionosuus rahoitetaan verovaroista. Työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta tilitetään vuosittain Kelalle se osuus, joka vastaa kassoihin kuulumattomien palkansaajien osuutta.

Työttömyysturvan lisäksi työttömyysvakuutusmaksujen tuotolla rahoitetaan ansiosidonnaiselta päiväraha-ajalta kertyvää työeläkettä. Osuudet tilitetään Eläketurvakeskukselle ja Valtion Eläkerahastolle.

Työllisyysrahasto maksaa aikuiskoulutustukea ja ammattitutkintostipendejä työssä tarvittavien valmiuksien tukemiseksi. Tukea maksetaan ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen. Palkansaajan aikuiskoulutustuki rahoitetaan kokonaan työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta. Valtio maksaa yrittäjän aikuiskoulutustuen sekä valtion työntekijöiden ammattitutkintostipendit.

Työntekijä voi saada työ- ja elinkeinoministeriön maksamaa palkkaturvaa, jos hänellä on palkkasaatavia työnantajan maksukyvyttömyydestä johtuen. Tämänkin etuuden rahoitus tulee työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta.

Suhdannepuskuri tasaa maksukehitystä

Osa työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta siirretään suhdannepuskuriin, jonka tarkoituksena on turvata työttömyysvakuutusmaksujen tasainen maksukehitys. Tavoitteena on kerätä hyvinä aikoina puskuria, jota voidaan käyttää niin, että työttömyyden kasvaessa maksukorotukset voidaan pitää pienempinä. Tätä myös Emu-puskuriksi nimettyä suhdannepuskuria on käytetty viimeisten 20 vuoden aikana jo useaan otteeseen maksukorotuksia tasaamaan.

strategiakuva

Työttömyysvakuutusjärjestelmä

Työttömyysvakuutusjärjestelmä toimii siten, että palkansaajien ja työnantajien maksamat työttömyysvakuutusmaksut käytetään suoraan ja täysimääräisesti työttömyysturvan, aikuiskoulutusetuuksien sekä palkka- ja eläketurvan rahoittamiseen. Lisäksi niillä rahoitetaan mm. koulutuskorvausta ja omavastuumaksuja.

Työttömyysvakuutusjärjestelmä YouTube-video ei näy, jos olet verkkosivuillamme valinnut vain välttämättömät evästeet. Jos haluat nähdä videon, siirry tietosuoja ja selosteet -sivulle, klikkaa muuta hyväksyntääsi ja valitse salli kaikki evästeet.

Missio

Tuomme turvaa työn muutoksissa

Visio

Ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija



Asiakkaamme ensin

Arvot

Uudistamme, kehitymme, toimimme

 


Olemme yhtenäinen joukkue


Strategiset tahtotilat ja tavoitteet

Edelläkävijä asiakaslähtoisessä palveluiden ja toiminnan
vaikuttavuuden ja tehokkuuden kehittämisessä

Lisäarvon tuottaminen tiedolla ja ennakoinnilla

Aktiivinen ja arvostettu toimija rahaston verkostossa

Hyvinvoiva henkilöstö ja houkutteleva työnantaja

Työttömyysvakuutusmaksujen tasainen kehitys

Väärinkäytösten ilmoituskanava

Sääntelynmukaisuus, eettisyys ja avoimuus on meille tärkeää. Toimiaksemme oikein ja eettisesti tarvitsemme myös tietoa siitä, miten olemme onnistuneet näissä tavoitteissa. Tämän varmistamiseksi meillä on Työllisyysrahastossa käytössämme väärinkäytösten ilmoituskanava. Ilmoituskanavan kautta voit ilmoittaa väärinkäytösepäilyistä, joiden aiheena ovat esimerkiksi: 

  • markkinoiden väärinkäytösasetuksen (MAR-asetus) sääntelemät asiat (esimerkiksi sisäpiirikaupat, sisäpiiritiedon laiton ilmaiseminen, markkinoiden manipulointi tai sisäpiiritiedon julkistaminen), 
  • lahjonta ja korruptio, 
  • eturistiriidat ja esteellisyys, 
  • hallinnon julkisuusperiaate ja salassapitovelvollisuus, 
  • tietosuoja, 
  • tiedonhallinta, 
  • organisaation omaisuuden käyttö ja suojaaminen, 
  • työelämä ja ihmisoikeudet, 
  • muut ilmoittajansuojalakia vastaan tehdyt rikkomukset. 

Väärinkäytösten ilmoituskanava on tärkeä työkalu, jolla vaalitaan korkeaa toimintaetiikkaa ja säilytetään sijoittajiemme, henkilöstömme, asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja muiden sidosryhmiemme luottamus meihin. Ilmoituskanavassa voit ilmiantaa mahdolliset epäilyt väärinkäytöksestä täysin nimettömästi. Ethän sisällytä ilmoitukseen mitään henkilötietoja, elleivät ne ole välttämättömiä ilmoituksen kannalta. 

Sivu päivitetty: 31.8.2022